Rivikuukan päiväkerholaiset kertovat muistelmiaan puolukoista ja Pohjanmaan pastelleista
Marjametässä
Me käytiin puolukassa yleensä ihan talon lähellä. Kerran kuitenkin mentiin äidin kanssa marjaan muualle, mieheni veli, Pauli, lähti meille hyvää marjapaikkaa neuvomaan. Siellä olikin marjoja paljon. Niitä äitin kanssa keräsimme, mutta Pauli ei välittänyt noukkia. Se etsi vain isoja lehmäntatteja ja vuoli niistä naamoja. Naamat se sitten kiinnitti puihin ja tikun neniin ja yritti pelotella niillä meitä. Äiti moitti Paulia, koska se ei auttanut noukkimisessa. Mutta minusta se oli mukavaa. Se oli tosi hauska marjaretki.
Puolukkaa säilytettiin aitassa isoissa puusaaveissa. Me syötiin puolukkasurvosta liki joka ilta. Se oli lasten herkkua. Ne oikein vaatimalla vaati sitä. Ajoissa piti aina käydä lohkasemassa siitä palanen sulamaan. Että sitten illalla oli sulaa survosta. Hyvät marjapaikat oli tärkeitä. Niistä ei turhaan muille huudeltu. Joskus syntyi ahneuskin, jos oli oikein paljon marjaa tarjolla. Marjareissut olivat aina mukavia. Niitä oikein odotti. Oli hauskaa päästä pois kotoa. Joskus kontattiin pitkin ojanpohjia, kun soilla marjastettiin. Ja sitten vaatteet märkinä ja likaisina palattiin kotiin. Ne oli ne ojat niin suuria, ettei niiden yli päässyt hyppäämään. Rämmittävä oli.
Muistan eräänkin kerran, kun rippikouluikäisenä olin muiden samanikäisten kavereiden kanssa marjassa. Menimme pitkän matkan päähän. Marjapaikkaan oli matkaa ainakin seitsemän kilometriä. Jalan se matka taivallettiin. Ja siellä metsässä ykskaks sai yksi minun koulukaverini lapsihalvauksen. Se oli kamalaa. En muista, miten se tyttö pääsi pois sieltä metsästä. Se marjamatka oli sen tytön viimeinen kävelyreissu. Tämän jälkeen hänen jalkansa eivät koskaan enää kantaneet. Hän kulki konttaamalla. Silloin ei ollut pyörätuoliloita.
Marjastusta
Meillä on järvenranta ja siellä on komiasti puolukkaa. Ei tarvitse kauas mennä marjaan. Kävin siellä tyttöjeni kanssa. Marjastettiin porukalla ja välillä käytiin kotona juomassa kahvit. Tytöt viihtyivät hyvin, eivätkä äkkäilleet lainkaan, että olisi pitänyt pois lähteä. Mieheni oli sillä aikaa talojen teossa. Eikä me siellä koskaan karhuja nähty, hirvikärpäsiä vain.
Lasten kanssa myö aina oltiin marjassa, eihän miehet sinne ehtineet. Ei meillä evväitä koskaan ollu, vain juomista ol. Kerätyt puolukat survottiin puuastiaan tai isoon muoviastiaan ja säilöttiin aittaan. Talvella sieltä niitä sitten sieltä haettiin. Kovilla pakkasilla marjat jäätyivät ja puukolla piti kairata, jotta marjoja sai irti.
Pohjoisen marjoja
Me käytiin miehen kanssa neljä-viis kertaa vuodessa asuntoautolla pohjoisessa. Kerättiin sieltä puolukkaa, mustikkaa, lakkaa ja karpaloita. Mustikat ei kasva siellä niin kuin täällä, mutta oli onneksi sellaisiakin alueita joissa kasvoi. Kun paikkakuntalaisten kanssa päästiin tuttavuutteen, ne veivät meitä hyville hillasoille. Meille saatiin pohjoisesta sellaisia ystäviä, ja niiden luona käytiin joka vuosi. Asuntoauto oli kyllä kätevä. Oli asunto, makuupaikat, suihku, wc ja muut aina mukana. Ne oli niin hyviä reissuja, että kun reissua tehtiin, niin toistesta jo haaveiltiin.
Kouluruokaa ja muita herkkuja
Kouluun vietiin ennen vanhaan marjoja ja sieniä. Myös perunoita, porkkanoita, kaalia ja sianlihaa vietiin. Koulunkeittäjä teki niistä ruokaa. Kun keittäjä keitti tuoreista puolukoista puuroa, niin kyllä oli hyvää. Ruoka ei ollut silloin niin monipuolista kuin nykyään, ei ollut salattiloita. Mutta ruoka oli hyvää. Pelkkä lämmin puurokin maistui niin herkulta, kun oli aamulla aikasin lähtenyt kulkemaan koulumatkaa. Sitä oikein kilpailtiin, että kuka sai olla ensimmäisenä ruokajonossa. Keitot, puurot, perunat ja kastike vaihtelivat aina vuoropäivinä. Ruokaliina piti tuoda kotoa. Jos kotona oli lehmiä, maito piti tuoda kotoa pullossa mukana.
Läskisoosiakin oli koulussa tarjolla. Sitä tehtiin kotonakin. Läskisoosi oli herkkua. Ja läskiä piti olla niissä siivuissa paksusti. Läski suli pannulle ja siihen lisättiin vehnäjauhot ja sipulia. Tuore liha oli pienittävä pieniin paloihin. Eikä silloin tarvinnu varoa lihomista. Ei vaikka läskiä syötiin.
Imellettyä puuroa tehtiin paljon sota-aikaan. Lämpöiseen veteen laitettiin ruisjauhot imeytymään ja imeltymään. Kun vesi oli imeytynyt jauhoihin, lisättiin suolaa ja marjoja, ja laitettiin koko homma uuniin. Valmis puuro syötiin maidon kanssa.
Vanhan piian pastillit
Vanhaan aikaan ei ollut muuta kun Menthol-pastilleja ja tavallisia pastilleja. Muita karamelleja ei ollut. Pastilleja sanottiin Vanhan piian kirkkopastilleiksi. Sanottiin niitä myös navettapiian pastilleiksi ja soikon pohjiksi. Joillakin ihmisillä oli näitä pastilleja aina taskussa ja ne tarjos niitä joskus lapsille. Ei niitä kourakaupalla saanut ottaa, se oli se yksi mikä tarjottiin. Kyllä ne maistui hyvälle. Sota-aikana ei saanut edes pastilleja. Sota-ajan karkit oli hedelmistä tehtyjä. Minäkin muistan, kun sain kuivattuja porkkananpalasia, jotka oli laitettu pieneen pahviseen rasiaan. Ne oli ihan hyviä.
Sota-aikana kaikki oli kortilla. Muistan, kun kerran käytiin hakemassa kaupasta pala voita, ei se mikään iso nokare ollut. Ja silloin oli tullut suklaajauhoja kauppoihin, ja meilläkin oli niitä vähän. Niin me hupuloitiin se voi. Sekotettiin voi ja suklaajauhot keskenään, ja tehtiin siitä karamelliä. Se oli ihan ruhtinaallista, kun sitä sai suuhunsa.
Minä ja punainen potkuri
Kun olin lapsi, kotikylälläni kulki talosta taloon kulkumiehiä ja ainakin yksi nainen, Elina. Useimmin kulkumiehistä kulki Laulais-Kalle ja Halla Otto. Kävivät usein minunkin kotonani ja olivat yötäkin.
Erään kerran Halla Otolla oli mukanaan potkuri, jossa oli puujalakset. Otto kauppasi sitä isälle. Niinpä isä osti potkurin. Potkuri annettiin minulle, koska minä hain joka ilta maitoa 5 litran hinkillä 3 kilometrin päässä olevasta talosta.
Läksin potkuria kokeilemaan maidonhakureissulle. Matkalla oli jyrkkä mäki ja poistulomatkalla rupesin laskemaan maitokannun kanssa mäkeä. Noin puolivälissä mäkeä potkuri vei minut maitokannun kanssa ojaan, koska siinä potkurissa oli puujalakset, mitkä eivät kääntyneet minnekään. Ja hupsis, olin ojassa, maitokannu nurin tiellä ja maito maassa. Käännyin kiireesti takaisin uutta maitoa hakemaan.
Vanha emäntä silitti minun päätäni ja sanoi, että antaa minulle uuden maidon ja kielsi puhumasta asiasta kotona isälle. Näin tein. Emäntä ei tainnut ottaa uutta maksua maidosta. Maito haettiinkin aina kuukauden laskuun ja sitten kerralla maksettiin.